Ossi ja Heta osallistuvat lohkojensa SM-karsintaan lokakuun lopulla ja yritystä ei nuorilta koirilta puuttunut vaikka kumpikaan ei ajovoittajaan päässyt, Yleensä tämän tason kokeet ovatkin kokeneempien koirien kisoja. Ossin kisat peurarikkaissa Köyliön maastoissa päättyivät hyvän ensimmäisen erän jälkeen toisessa erässä sorkka-ajoon ja sulkemiseen. Heta puolestaan ajoi Ristijärvellä toisen ykkösensä hyvin pistein, mutta tiukassa kilpailussa sijoitus oli lopulta viides, mikä tarkoitti toista varasijaa ajovoittaja-otteluun. Ensi vuonna sitten uudelleen. Tästä on hyvä jatkaa: Ossi on yhden ykkösen päässä käyttövalion tittelistä jo tämän kauden aikana, Heta joutuu odottamaan seuraavaa ykköstä ensi kauteen ja voi nyt keskittyä pentujuttuihin.
0 Comments
Etelä-Pohjanmaan PM-kisat järjestettiin 2.10 ja sieltä Ossi pääsi jatkoon huolimatta siitä, että koe jouduttiin keskeyttämään ennen täyttä aikaa maastossa havaitun suden takia. Keski-Pohjanmaan karsinta oli 8.10. ja sieltä Heta puolestaan jatkoon. Seuraavassa vaiheessa vielä lokakuun aikana järjestetään lohkokarsinnat. Hienoja saavutuksia jo nyt ja jännittäviä aikoja vielä edessä.
|
BLOGI
Tänne päivitämme koirauutisia. ARKISTO
August 2024
KATEGORIAT |