Kokonaista viisi Karkutien koiraa osallisui Kokkolan ryhmänäyttelyyn 24.8.2024. Kasvattajaryhmä palkittiin rotunsa parhaana (ROP), kunniapalkinnolla (KP) ja oli koko näyttelyn neljänneksi paras kasvattajaryhmä (BIS-4). Mahtavaa! Harvoin näyttelyn kasvattajaryhmä koostuu metsästykseen käytettävistä beagleista ja niiden miespuolisista ohjaajista. Kiitokset kaikille hienoon näyttelypäivään osallistuneille.
0 Comments
Kuvassa näkyy Hetan mahassa kuusi tai seitsemän uutta beaglea. Hetan ja Rajj'n pentujen odotetaan syntyvän parin viikon sisällä.
Heta kävi ultrassa ja hyvänkokoinen D-pentue näyttää olevan tulossa. Lukumäärä tarkentuu maaliskuun alun röntgentutkimuksessa mutta noin viisi jäniskoiran alkua on odotettavissa. Lisätietoja D-pentueesta PENNUT-osiossa.
Hetan (KVA Karkutien Anouk) toinen pentue syntyy kaavailujen mukaan helmikuussa. Heta on metsällä nykyinen ykköstykkimme, jonka paras ominaisuus on luotettavuus. Hetalla on laaja itsenäinen haku, joka yleensä johtaa ajoon. Hukat selviävät nopeasti ja metsästysinto vaikuttaa loputtomalta. Pentueen isäksi on valikoitunut Suomen ja Ruotsin muotovalio Maliwick's Blue Jay. Blue Jay on hieno ruotsalainen aktiivisessa metsästyskäytössä oleva beagleuros. Molemmat vanhemmat ovat vapaita MLS- ja Lafora-geenivirheistä. Pennuista odotetaan terveitä, metsästysintoisia ja keskimääräistä paremman ulkomuodon omaavia jahtikavereita.
Karkutien koirilla oli hieno päivä tänään Kokkolan ryhmänäyttelyssä: kaikki junnut saivat laatuarvosanan erinomainen. Bailey oli ERI JUK1, Maisa (Blondie) oli ERI NUK1, Aava (Bella oli) ERI JUK3, SA, PN3, Karoliina (Caroline) oli ERI JUK2 SA PN2 VARA-SERT ja Aada (Bonnie) oli ERI JUK1 SA PN1 ROP JUN-ROP, SERT JUN-SERT ja vielä RYP3! Kiitos pentujen kotiväelle upeasta suorituksesta. Tästä on hyvä jatkaa.
|
BLOGI
Tänne päivitämme koirauutisia. ARKISTO
August 2024
KATEGORIAT |